Tilaa ALIBI - 5kk nyt vain 39,00 € Tilaa Alibi →

Haluatko mainoksen tähän?

Ota yhteyttä

43v mies istui 18 vuotta linnassa murhasta – kaksoisveljen tunnustus johti vapauttamiseen

43v mies istui 18 vuotta linnassa murhasta – kaksoisveljen tunnustus johti vapauttamiseen

Yhdysvalloissa todistettiin tiistaina ainutkertaista tilannetta. Kevin Dugar, 43, käveli ulos Chicagossa sijaitsevasta vankilasta istuttuaan elinkautistaan 18 vuotta. Syynä vapauttamiseen oli hänen kaksoisveljensä Karl Smithin tunnustus.

Dugar tuomittiin aikoinaan vuonna 2003 tapahtuneesta henkirikoksesta. Tuolloin rikollisjengiin kuulunut henkilö sai surmansa ammuskelussa.

Kaksoisveli tunnusti kyseisen henkirikoksen jo vuonna 2013. Viranomaiset eivät kuitenkaan miestä uskoneet, koska tällä ei ollut ”mitään menetettävää”. Kaksoisveli oli saanut niin ikään tuomion henkirikoksesta ja istui tunnustuksen aikaan linnassa. Hän syyllistyi aseelliseen ryöstöön, jossa sai surmansa lapsi.

Monien käänteiden ja käsittelyiden jälkeen Dugar vapautettiin viimein tällä viikolla. Hänen kohtalonsa ei ole kuitenkaan vielä sinetöity. Tapaus on menossa vielä kertaalleen oikeuskäsittelyyn, mikäli viranomaiset eivät toisin päätä.

Lähde: People.

Haluatko mainoksen tähän?

Ota yhteyttä

Teksti: admin

Keskustelu

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.