Tilaa ALIBI - 5kk nyt vain 39,00 € Tilaa Alibi →

Haluatko mainoksen tähän?

Ota yhteyttä

Apteekissa myydyt ravintolisät olivat aivan muuta kuin suomalaisfirma väitti!

Apteekissa myydyt ravintolisät olivat aivan muuta kuin suomalaisfirma väitti!

Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa saaneensa päätökseen esitutkinnan, jossa selvitettiin keravalaisen lääketukkualan yrityksen toimintaa.

Rikostutkinta sai alkunsa Tullin tarkastusyksikön ilmoituksen perusteella. Tullin tarkastuksessa oli tullut ilmi tietoja, joiden perusteella oli syytä epäillä yrityksen markkinoinnin olevan harhaanjohtavaa. Yrityksen tuotepakkauksissa komeili tuolloin merkintä, jonka mukaan ravintolisä olisi valmistettu Suomessa. Oli kuitenkin syytä epäillä, että tuotteet olivat peräisin Yhdysvalloista. Kyseistä ravintolisää myytiin kuluttajille apteekeissa.

– Rikosepäilyä selvitettiin muun muassa kuulemalla asiantuntijatodistajia Ruokavirastosta sekä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksesta. Rikoksesta epäiltynä on yhtiön toimitusjohtaja, sillä hän on vastannut yrityksen operatiivisesta johtamisesta sekä päätöksenteosta, kertoo tutkinnanjohtaja, komisario Mikko Kiiski Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Yritys on sittemmin poistanut tuotepakkauksistaan kotimaisuuteen viittaavan tekstin. Epäilty rikosasia siirretään seuraavaksi syyteharkintaan.

Haluatko mainoksen tähän?

Ota yhteyttä

Teksti: admin

Keskustelu

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.